Siirry sisältöön

Nevel mahdollisti Högforsin ruukin siirtymisen kaukolämpöön

9 Lokakuuta, 2019
  • Lehdistötiedotteet ja uutiset

Nevel toimittaa kaukolämpöä Karkkilan Högforsin ruukin ja alueen muihin kiinteistöihin, joissa on kaikkiaan yhteensä 60 000 neliömetriä lattiapinta-alaa eri yritysten käytössä. Aiemmin lämpö tuotettiin omassa lämpökeskuksessa, joka kulutti yli miljoona litraa polttoöljyä vuodessa.

Högforsin ruukin kiinteistöt on nyt liitetty Nevelin Karkkilan kaukolämpöverkkoon, johon kuuluu noin sata asiakasta. Kaukolämmitykseen käytettävästä polttoaineesta yli 90 prosenttia on kotimaista.

– Kaukolämpöön siirtyminen oli kokonaisuutena helpoin ja kustannustehokkain ratkaisu. Nyt Nevel vastaa lämmön tuottamisesta, eikä meidän tarvitse huolehtia siitä täällä, kertoo Karkkilan Valimokiinteistön työnjohtaja Mika Stenberg.

Kau­ko­läm­pöä haastavaan kohteeseen

Högforsin ruukin kiinteistöissä on lämmitystekniikkaa jopa 1950-luvulta. Jotta laitteet voisivat toimia saumattomasti modernin tekniikan kanssa, Nevel toimitti entisen lämpölaitoksen tiloihin uuden vaihtimen. Lämmityksen tehostamiseksi entisestään Nevel selvittää parhaillaan, voisiko myös läheisessä valimossa sivutuotteena syntyvää lämpöä käyttää kaukolämmitykseen. Lämmitystekniikan uusiminen olisi vaatinut Högforsin ruukilta isoja investointeja, jotta määräykset olisivat toteutuneet. Siirtyminen kaukolämmitykseen tarkoittaa, että Nevel huolehtii myös määräysten noudattamisesta sekä investoinneista.

– Kaukolämpöasiakkaan ei tarvitse itse huolehtia lain kirjaimen täyttymisestä, vaan se kuuluu meidän tehtäviimme. Kaukolämpöverkkomme on suunniteltu huolellisesti ja rakennettu määräysten mukaisesti, Nevelin infrastruktuuriratkaisuista vastaava Clas Blomberg kertoo.

Lue lisää referenssistä