Innovatiivinen sähköistysratkaisu vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä.
Energiainfrayhtiö Nevel ja maailmanlaajuinen erikoiskemikaaleja valmistava Elementis ovat sopineet Elementiksen Sotkamossa sijaitsevan toimipaikan talkin kuivatusprosessin sähköistämisestä.
Nevelin toteuttamalla sähköistämisratkaisulla mahdollistetaan fossiilisen polttoöljyn käytön lopettaminen talkin kuivatusprosessissa. Yhteistyön tuloksena mahdollistetaan arviolta noin 5800 tonnin vuotuiset hiilidioksidipäästövähennykset.
”Nevelin tavoitteena on jatkuvasti löytää uusia innovatiivisia energiaratkaisuja asiakkaillemme. Tässä yhteistyössä tuomme Elementiksen käyttöön osaamisemme, jonka avulla kehitämme teollista prosessia ja korvaamme raskaan polttoöljyn ympäristöystävällisemmällä vaihtoehdolla. Elementiksen hanke on esimerkki yhteistyöstä, jossa Nevel kumppanina täydentää asiakkaan kehitystyötä’’, kertoo Nevelin myyntipäällikkö Andrej Solovian.
Prosessin uudistus toteutetaan kahdessa vaiheessa siirtymällä ensin nestekaasuun ja myöhemmin uusiutuvaan sähköön. Yhteistyö alkaa joulukuussa 2022 ja sähköön on tarkoitus siirtyä loppuvuodesta 2023. Nevel vastaa ratkaisun implementoinnista ja Elementis operoinnista.
”Tuotteiden kysynnän ja tuoteportfolion muutosten myötä Sotkamon tuotantoyksikön tuotantoon on panostettu ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. Nyt tehty sopimus tukee Elementiksen kilpailukyvyn kehittämistä ja hiilineutraaliustavoitteita”, kertoo Jari Pajunen, Director of Operations Elementikseltä.
Lisätiedot
Hanna Viita, Vastuullisuus- ja viestintäjohtaja, Nevel, 040 167 1755
Jari Pajunen, Director of Operations, Elementis, 050 384 3622
Nevel lyhyesti
Nevel tarjoaa teollisuuden ja kuntien kehittyneitä infrastruktuuriratkaisuja, jotka ovat tarkoitukseen tehtyjä ja tulevaisuudenkestäviä. Nevel operoi yli 130:tä energiantuotantolaitosta ja hallinnoi yli 40:tä kaukolämpöverkkoa. Yhtiön liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa. Nevelin palveluksessa on 150 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen tulevaisuuteen ja toteutamme yhteiskunnallista muutosta luomalla paikallisia kiertotalouksia sekä edistämällä siirtymää CO2-päästöttömään energiantuotantoon.
Elementis lyhyesti
Elementis on globaali erikoiskemikaaleja valmistava yritys, joka tarjoaa tuotteita olemassa oleville ja uusille asiakkaille uusien innovatiivisten sovellusten tukemiseksi. Elementiksellä on tuotantoyksiköitä Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli noin 880 miljoonaa dollaria. Elementiksen palveluksessa on noin 1600 henkilöä.