Siirry sisältöön

Uusi yhteisyritys kehittämään Sotkamon tulevaisuudenkestävää kaukolämpöä

4 Joulukuuta, 2025
  • Lehdistötiedotteet ja uutiset

Sotkan Voima Oy ja Nevel Oy perustavat yhteisyrityksen vastaamaan Sotkamon kunnan kaukolämmön tuotannosta, jakelusta, asiakaspalvelusta ja kehittämisestä. Sotkamon energia -nimisen yhtiön toiminta alkaa vuoden 2026 alkupuolella. Sotkamon kunnan omistamalla Sotkan Voimalla on yhtiössä 46% ja Nevelillä 54% omistusosuus.

Hankkeen tavoitteena on uudenlaisella toimintamallilla kehittää Sotkamon kaukolämpöä kestävällä ja kilpailukykyisellä tavalla. Uusi yhtiö vastaa jatkossa kaukolämmöstä kokonaisvaltaisesti. Malli lisää toimitus- ja huoltovarmuutta, mahdollistaa investoinnit uuteen teknologiaan, kuten sähköistykseen, sekä luo polun kohti vastuullista, hiilineutraalia energiantuotantoa.

Tehtävät investoinnit mm. lämpöpumppuihin ja sähkökattiloihin tekevät kaukolämmöstä kilpailukykyistä ja tarkoituksenmukaista pitkälle tulevaisuuteen sekä vähentävät CO2-päästöjä pitkäjänteisesti. Samalla lämmöntuotannon kapasiteetti kasvaa, mikä tarjoaa paremmat edellytykset kunnassa toimivien yritysten laajentumiselle ja uusille asiakkaille. Etenkin Vuokatin alueella odotetaan myönteisiä vaikutuksia kunnan elinvoimalle ja kasvulle. Nykyisellä Salmelantien voimalaitoksella on tehty operatiivisen toiminnan kartoitus, jonka mukaan laitoksen elinkaari jatkuu pitkälle, jopa 15 vuotta. Laitoksen lämmöntuotannon kapasiteetti on 60 GWh vuositasolla.

”Perustettava yhtiö vahvistaa Sotkamon energiaomavaraisuutta ja antaa meille eväät kehittää lämmöntuotantoa vastuullisesti ja tehokkaasti. Yhdistämällä osaamisemme voimme hyödyntää modernia teknologiaa ja tarjota varmaa, kilpailukykyistä kaukolämpöä myös tulevaisuuden tarpeisiin”, sanoo Sotkan Voiman toimitusjohtaja Sami Vartiainen.

”Nevelille kumppanuus on askel kohti älykästä, sähköistettyä ja hiilineutraalia lämmöntuotantoa. Yhdessä Sotkan Voiman kanssa voimme nopeuttaa teknologisia investointeja ja tuoda lisää kapasiteettia alueen kasvaville tarpeille”, sanoo Nevelin toimitusjohtaja Thomas Luther.

Asiakkaille ei järjestelystä aiheudu välittömiä muutoksia, lämmönjakelu jatkuu normaalisti.

Lisätietoja:
Thomas Luther, toimitusjohtaja, Nevel, 040 534 4256
Sami Vartiainen, toimitusjohtaja, Sotkan Voima, 040 588 1438

Sotkan Voima taustat
Sotkan Voima Oy on vuonna 2023 perustettu Sotkamon kunnan omistama energiayhtiö, jonka pääasiallista liiketoimintaa on energian tuotanto ja jakelu omistamassaan kaukolämpöverkossa Sotkamon ja Vuokatin alueella.

Nevel taustat
Nevel tarjoaa teollisuuden ja kiinteistöjen kehittyneitä infrastruktuuriratkaisuja, jotka ovat tarkoitukseen tehtyjä ja tulevaisuudenkestäviä. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen kasvuun ja toteutamme yhteiskunnallista muutosta luomalla paikallisia kiertotalouksia sekä edistämällä siirtymää CO2-neutraaliin energiantuotantoon. Nevelillä on lähes 100 teollista ja yli 5.000 kiinteistöasiakasta, joille se tarjoaa hajautettuja energia- ja kiertotalousratkaisuja. Nevel operoi yli 130:tä energiantuotantolaitosta ja hallinnoi yli 40:tä kaukolämpöverkkoa. Yhtiön liikevaihto on 150 miljoonaa Euroa. Nevelin palveluksessa on 190 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.

Sotkan Voima Oy
Uusi yhteisyritys kehittämään Sotkamon tulevaisuudenkestävää kaukolämpöä.